Hallituksen ensimmäinen kokous
Pöytäkirja tehty Lohjan Wendelän W.P.K" Perustavassa kokouksessa syysk 15p.1927. Läsnä oli kolmekymmentä henkilöä Wendelästä. Kokous pidettiin Lohjan aseman Odotushuoneessa.
Puheenjohtajaksi kokoukselle valittiin suut.mestari Frans Laine ja sihteeriksi kirj. E. Salonen
Kokous päätti yksimielisesti että Wendelän kylään Lohjan Kunnassa perustetaan Vapaaehtoinen palokunta, jonka nimeksi tulee "Wendelän Vapaaehtoinen Palokunta", hyväksyen sen säännöiksi Suomen Yleisen Palokuntaliiton julkaisemat mallisäännöt.
Perustavassa kokouksessa liittyi vastaperustettuun W.P.K:hon eri luettelossa mainitut henkilöt jäseniksi, kaikkiaan 30 henkeä.
Wäliaikaiseen hallintoon valittiin seuraavat vakinaisiksi: F. Laine, F. Nurmi, A. Korpivaara, J. Kuntola, E. Salonen ja O. Puisto; varalle E. Ojala, Lindström, A. Kuusijärvi, Hellä, Lehtonen ja Lindholm.
Wastaperustettu Vendelän W.P.K päätti kiitollisuudella vastaanottaa entisen Vendelän Ruiskuryhmän sille lahjoittamat: Paloruiskun, 6 paloämpäriä, Ruiskuhuoneen sekä käteisvaroja 286mk.
Waltuutettiin p.joht F. Laine ja siht. E. Salonen hankkimaan rekisteröiminen vastaperustetulle W.P.K:lle
Palokunnan päälliköksi valittiin Vaihdemies Akseli Korpivaara.
V.a. Hallituksen jäsenet valtuutettiin allekirjoittamaan rekisteripaperit.
Tämä pöytäkirja julkiluettiin ja hyväksytettiin.
Aika ja paikka yllä
Vakuudeksi
E A Salonen
Hallituksen ensimmäinen kokous
Wendelän W.P.K. v.a. Hallinnon kokouksen pöytäkirja tehty 15/9-27. Saapuvilla oli kaikki vakinaiset jäsenet.
v.a Hallinnon puheenjohtajaksi valittiin F. Laine, siht. E. salonen, rahastonhoitajaksi J. Kuntola. Puh.joht ja siht. valtuutettiin kirjoittamaan yhdistyksen nimen.
Rahastonhoitaja J. Kuntola velvoitettiin ostamaan kirjat jäsenluetteloa ja pöytäkirjoja varten.
J. Kuntolan ja E. Salosen asiaksi annettiin kääntyä Lohjan Herra Asemapäällikön puoleen pyynnöllä, että hän sallisi W.P.K. kokouksia pitää jatkuvasti aseman odotushuoneella, sopivan kokouspaikan puutteessa.
Sääntöjä W.P.K.päätettiin toimittaa 50kpl, ja sen tehtävän suorittaakseen sai Palopäällikkö A. Korpivaara.
Aika ja paikka yllä
E Salonen