Veteraanikerho
Vuonna 1927 perustetun palokunnan veteraaniosasto perustettiin 1. helmikuuta 1987. Heti perustettaessa päätettiin, että toiminta tulee olla mahdollisimman vapaamuotoista ja jäykkiin organisaatioihin sitoutumatonta. Tästä syystä osasto-muodosta päätettiin luopua ja perustetuksi tulikin veteraanikerho.
Kerholla on kuitenkin omat palokunnan hallituksen vahvistamat säännöt, jotka ohjaavat toimintaa ja liittävät kerhon toiminnan palokuntaan.

Veteraaneja 6.6.2004 perinteisellä kevätretkellään; tällä kertaa kohteena Espoon automuseo.
Toiminta
Kerhon toiminnan tarkoituksena on mahdollistaa palokuntatyön jatkuminen, vaikka varsinainen sammutus- ja pelastustyö ei enää olisikaan mahdollista esimerkiksi korkean iän tai terveydellisten syiden takia.
Seuraavassa joitakin kerhon toimintamuotoja:
Palokuntahengen ylläpito
Yhä kiireisemmässä ja suorituspohjaisemmassa nyky-yhteiskunnassa perinteinen "palokuntahenki" on kadonnut. Tietoisuus siitä, mitä on ennen tehty pelkällä "aatteen voimalla", antaa varmasti lisävoimia nuoremmille jatkaa tätä arvokasta työtä.
Operatiiviset tukitoimet
Palo- ja pelastustehtäviin liittyy monenlaisia tukitoimia, kuten esimerkiksi kaluston ja miesten huolto suurempien tilanteiden aikana ja niiden jälkeen. Tähän toimintaan voi veteraanijäsenkin osallistua.
Perinteen tallentaminen
Veteraaneilla on kenties tallessa esineitä, valokuvia ja ainakin tarinoita omalta aktiiviajaltaan. Näiden tallentaminen on erittäin arvokasta.
Päätöksentekoon osallistuminen
Palokunnan hallituksessa tulee olla mukana kerhon edustaja ja näin olla vaikuttamassa palokunnan päätöksen tekoon. Näin saadaan veteraanien tiedot ja kokemus hyödynnettyä nykypalokuntaan.
Arvovallan hyväksikäyttö
Palokunnan toiminnan kannalta on edullista, että joidenkin asioiden hoidossa käytetään veteraanien asiantuntemusta ja suhteita hyväksi. Näitä suhteita veteraaneilla on viranomaisiin, liikelaitoksiin ja myös yksityisiin henkilöihin.
Säännöt
- Veteraanikerho on perustettu 1. helmikuuta 1987.
- Kerho toimii VPK:n rekisteröimättömänä alaosastona.
- Kerhon toiminnan tarkoitus on mahdollistaa palokuntatyön jatkuminen, kun fyysinen kunto heikkenee niin, että varsinainen sammutus- ja pelastustyö ei enää ole mahdollista. Näin pitkään jatkunut harrastus ei katkea, vaan voidaan jatkaa palokuntatyötä edelleen, nyt vain toisenlaisin toimintamuodoin.
- Kerhotoimintaa johtaa kerhomestari, joka valitaan vuosittain alkuvuodesta pidettävässä kerhon kokouksessa
- VPK:n talousarvioon varataan kerhon vuosittain esittämä määräraha toiminnan rahoittamiseksi.
- Jäsenyys:
6.1 Jäsenyyden mahdollistaa vain aikaisempi toiminta Ventelän VPK:ssa.
6.2 Kerhon jäsenellä ei ole mahdollisuutta kuulua VPK:n muihin osastoihin.
6.3 Hälytysosastossa toimiva jäsen siirtyy 55 vuotta täytettyään suoraan veteraanikerhon jäseneksi.
6.4 50-55-vuotias jäsen voi anoa veteraanikerhon jäsenyyttä VPK:n hallitukselta.
6.5 VPK:n hallitus voi hyväksyä veteraanikerhon esityksestä VPK:ssa aikaisemmin toimineen henkilön kerhon jäseneksi.
6.6 VPK:n hallitus voi kutsua veteraanikerhon jäseneksi aiemmin VPK:n toiminnassa mukana olleen henkilön.
6.7 Veteraanikerhoon 1. helmikuuta 1987 liittyneet säilyttävät edelleen ilman eri anomusta jäsenyytensä - Muutokset näihin sääntöihin hyväksyy VPK:n hallitus
Ventelässä, 30. maaliskuuta 1989 VPK:n hallitus
Seuraavassa kevätretkellä 2004 mukana olleiden lausuntoja harrastuksesta ja vinkkejä nykyisille aktiivitoimijoille:
![]() |
Erkki Savolainen
"Palokuntalainen on aina palokuntalainen. Muistakaa se myös palokunnan ulkopuolella." |
| Pertti Isoniemi
"Parasta yhteistyö ja avunanto apua tarvitseville." |
![]() |
![]() |
Väinö Kyyhkynen
"Hyvä kun jaksatte, yhteishenki tulee vain. Vetäjät: esimerkkinne on tärkeä." |
| Risto Lempinen
"Vaalikaa nuoret hyvää harrastusta." |
![]() |
![]() |
Nils Malmberg
"Yhteistyö, ja vielä veteraanienkin huomiointi." |
| Uolevi Sandell
"Harjoitelkaa, harjoitus tekee mestareita." |
![]() |
![]() |
Torsten Lindholm
"Parasta toisten huomioon ottaminen." |

Veteraanien kevätretki 2004 suuntautui Espoon automuseoon. Näitä autoja lienee seisoskellut palokunnankin pihalla 60- ja 70-luvuilla!
Teksti ja kuvat: Asko Lehtonen






